lauantai 7. toukokuuta 2011

Ulkoilmaan!

Nyt loppui nurkissa maleksiminen. Kasvit siirtyivät parvekkeelle lopullisille kasvupaikoilleen. Kaksi päivää olen huhkinut saadakseni kaikki mullat vaihdettua (syksyllähän se olisi ollut helpompaa ...) ja taimia istutettua.

Kaikki on vielä niin pientä, mutta kasvuhan on räjähdysmäistä kun saavat valoa ja ulkoilmaa. Taustalla viljelylaatikot ja etualalla Mini-Garden, jossa tällä hetkellä timjamia, enkelinsilmäbelargoni ja ruukkutomaattia. Lisää tulee myöhemmin. Vasemmanpuoleisessa viljelylaatikossa on muutama orvokki ja eri salaatteja.

Runkotomaatteja on viljelylaatikossa kolme. En tiedä ovatko liian ahtaasti, mutta toisaalta meillähän asutaan niinkuin minä sanon! Että parasta on tilan riittää ja sopu sijaa antaa.
Kaksi vasemman puoleista tomaattia ovat "Tamina" -lajiketta ja tuo kolmas ei ole Tamina, vaikka on peräisin samasta pussista. Sen lehdet ovat aivan erilaiset kuin muiden taimien ja uteliaisuudesta halusin katsoa, mitä siitä tulee.

Hankin myös kärhön. Lopultakin. Tämä on jalokärhö "Piilu". Mainittiin ruukkukasvatukseen sopivaksi. Kärhön tyvelle ostin pikkutalviota (Vinca minor). Sen mainittiin viihtyvän puolivarjossa ja puolivarjoon ja kärhön tyvellä jääkin. Toivottavasti nämäkin kaksi viihtyvät samassa asunnossa.

Ei kommentteja: