torstai 24. syyskuuta 2015

Kengistä asiaa


Edelliseen postaukseen viitaten, lähdin Kesäyön marssille näissä reilu vuosi sitten ostamissani Adidaksen lenkkareissa. Oikein hyvät kengät: hyvä pito pohjassa, sopii siis myös metsälenkeille, hyvä vaimennus, kuivuvat nopeasti - mutta omille jaloilleni täysin sopimattomat, sillä kenkä on kärjestä yksinkertaisesti oikean jalan varpailleni liian ahdas. Vasempaan jalkaan kenkä istui hyvin, eikä oikeakaan puoli todellista luontoaan esitellyt ennen kuin oli liian myöhäistä.

Kengäthän olin toki sisäänajanut ennen 42 km:n koitosta, koska olin niillä jo vuoden ehtinyt kävelemään, mutta lyhyemmillä lenkeillä pieneen kengän puristukseen sopeutuu, eikä sitä edes ajattele.

Tästä ajattelemattomuudesta sain maksaa pitkällä kivulla ja säryllä: jos olisinkin selvinnyt "pelkillä" rakoilla ja hiertymillä, mutta yksi hiertymä tulehtui siihen malliin, että antibioottikuuriksi meni.

Hyvien kenkien tärkeyttä ei siis suotta kuulutella. Pari viikkoa sitten hommasin nyt hieman lestiltään tilavammat Asicsin juoksukengät, jotka pitäisi nyt vielä testata pidemmällä harjoituslenkillä. Kerron sitten kokemuksistani.

Ei kommentteja: