Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. lokakuuta 2015

Syksy


Viime päivät ovat olleet sellaista haipakkaa, etten ole ehtinyt ajatellakaan blogin päivityämistä.

Tänään oli kuitenkin vapaapäivä ja kävin sen kunniaksi siivoamassa taloyhtiön suurta kukkapenkkiä talvikuntoon. Isomaksaruohon alla oli rikkaruohoja ja niitä häätäessä oli pakko alittaa muutama verso poikki. Eihän niitä roskiin voi heittää, joten koristavat nyt keittiötä Arabian vanhassa maitokannussa. 

Siivoamisen lisäksi istutin muutamia kukkasipuleitakin. Tulppaaneja, muutamia liljoja ja kevättähtiä. Kyseinen penkki on uusi ja talkoilla toissa kesänä perustettu. Varsinaista loistoa voidaan odottaa tulevana kesänä, kun kaikki on silloin jo hyvässä kasvussa.

Seuraavaksi olisi edessä parvekkeen syyssiivous. Joskos jaksaisin siihen puuhaan tarttua jo huomenna?

torstai 1. lokakuuta 2015

Unikot - kukkia kaikille!

Oi! Sain Mansikkatalossa -blogilta unikkosekoituksen, joka on omin käsin poimittu, pussitettu ja koristeltu viimeisen päälle! http://mansikkatalossa.blogspot.fi/2015/09/vihervandalismia.html



Minä vihervandalisoin näillä siemenillä erään yhteisen kukkapenkin, jossa unikot toivoakseni tuottavat iloa mahdollisimman monelle. Tai vandalisoin parikin kohdetta, sillä siemeniä on todella reilusti ...

Kiitos Mansikkatalo! :)