Jaaha. Meirami lähti myös taimien taivaaseen.
Pikainen kuolemansyyntutkinta osoitti, että exituksen syy on sama kuin petunian taimilla, eli liian vähäinen kastelu. Osa yrteistä kasvaa lasittamattomissa pikkusaviruukuissa, jotka kuivahtavat niin ikään melko äkäiseen ja olin aliarvioinut taimien vedentarpeen nyt kun aurinko paistelee ulkona jo täydeltä terältä.
Ensi viikolla on pakko tokeentua siirtelemään taimet avarampiin olosuhteisiin, tai sorrun vielä useampaankin kuolemantuottamukseen.
Eli: kastelkaa taimenne! Sen jälkeen kun ensimmäinen varsinainen lehtipari ilmestyy, vedentarve kasvaa enemmän kuin voi aavistaakaan.
Partsipuutarhurin tarinoita pihalta, parvekkeelta, poluilta ja pientareilta. Retkeilyä, mökkeilyä, ulkoilmaelämää, parvekepuutarhurointia, koiria ja tätiratsastusta!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste petunia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste petunia. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Hävikkiä ikkunalaudalla
Menetin typeryyttäni osan petuniantaimista.
Pussissa oli alunperinkin vain toistakymmentä siementä. Taimia nousi 12 kpl ja niistä pystyssä on enää seitsemän, koska menin "väli"koulimaan taimet munakennoihin ja unohdin kastelun.
Munakennot kuivuvat alta aikayksikön, joten vaikka taisin itsekin aiemmin suositella niitä kylvöhommiin, niin enpä suosittele enää. Imevät vettä kuin sienet, mutta kuivuvat nopeasti, joten vähintään pari kertaa päivässä pitäisi kosteutta kyylätä tai muistaa laittaa kennojen alle korkealaitainen aluslautanen, jolle mahtuu enemmän vettä.
Onneksi muut taimet ovat muovisissa kylväkennostoissa ja turveruukuissa. Nyt kun maaliskuun aurinko paistaa jo puoliltapäivin ikkunoistamme sisään, kasvavat taimet silmissä ja imevät hirvittäviä määriä vettä.
Lähiaikoina joudun siirtämään kaikki taimet suurempiin kasvuruukkuihin hieman etuajassa, sillä olemme lähdössä pääsiäisen tienoilla koko viikoksi reissuun ja taimien tulisi pärjätä vain blumat-kastelijan avulla koko viikon. Kylvörasioissa se ei onnistu, joten ankaraa ruukutusta on luvassa.
Meillä on tehty remonttia ja kaiken maalaamisen, roudaamisen ja hääräämisen keskellä on parvekepuutarhan suunnittelu jäänyt vähemmälle huomiolle. Ensi viikolla on kuitenkin luvassa lisää kylvöjä ja kuvasatoakin.

maanantai 15. helmikuuta 2010
Ja tomaatti itää. Ja petunia.
Tomaatti "Tiny Tim" oli noussut viikonlopun aikana taimelle, joten nopeasti kävi sekin. Pienen pienet idut huomasin myös petuniakipossa. Ja mansikantaimia on ilmestynyt lisää.
Chilit ja paprikat koulin eilen turveruukkuihin. Jätin kolme taimea molemmista ja loput heitin tylysti pois.
Chilit ja paprikat koulin eilen turveruukkuihin. Jätin kolme taimea molemmista ja loput heitin tylysti pois.
maanantai 8. helmikuuta 2010
Kylvöpuuhia, osa 3. Petunia.

Tänään multiin lähti kerrottu tarhapetunia. Olipa pieniä siemeniä, pussin mukaan 10 kpl. Hädin tuskin niitä silmillä erotin, mutta toivoakseni ovat nyt mullassa, eivätkä ympäri pöytää. Kylvöksen tasaisuutta voi sitten vain arvailla.
Vanha ja käytetty idea, mutta siitä huolimatta mainitsen, että kirsikkatomaattilaatikko on kuin idätykseen tehty minikasvihuone.
Petunia ei ole koskaan kuulunut lempikukkiini. En tiedä miksi. Ehkä juuret johtavat sinne kuuluisaan lapsuuteen. 1970-luvulta jäi mieleen uusien asuinalueiden omakoti- ja kerrostalojen pihat, joiden ainoat kaunistukset olivat muoviamppeleissa törröttävät petuniat. Jotenkin niiden torvimaisuus ja tahmaiset varret ovat tuntuneet hivenen vastenmielisiltä.
Viime kesänä näin ensimmäisen kerran valkoisen kerrotun petunian ja ihastuin sikäli, että onhan näitä nyt itsekin kokeiltava.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)