Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihannespunkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihannespunkki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Todistusaineistoa!


Hah! Latailin kamerasta kuvia ja selatessani niitä sain huomata, että olen vahingossa onnistunut tallentamaan punkkiarmeijan kuvaan. Kuvaushetkellä en hyväkkäitä paljain silmin erottanut, mutta kun suurensin kuvaa, tulivat esille ja tässä nyt todistusaineistoa (klikkaamalla kuvan saa suuremmaksi)!
Tuossa vaiheessa eivät olleet vielä ehtineet kehräämään seittejään ja harsojaan. Lievästi ottaa nuppiin etten aiemmin ehtinyt yhdyskuntaa tuhoamaan ja nyt ruusu on silvottu jo tuhannen päreiksi.
En myöskään älynnyt ottaa kuvaa punkin kehräämästä seitistä, mutta siitä ei voi erehtyä (vinkiksi, jos joku toinenkin painii saman ongelman kanssa). Seitti muistuttaa hämähäkinseittiä ja se oli ainakin minun ruusussani kehrätty oksanhankoihin.

Torjunta-aine Bio Neko

Kuten aiemmin kerroin, ystäväni vinkistä kävin ostamassa Bio Neko -torjunta-ainetta. Pari kauppaa kiersin läpi, ja Pirilän kukkatalosta sitä lopulta löysin.




Tuote on 100% luonnontuote sisältäen mäntysuopaliuosta, pietaryrtti-, salvia- ja laventeliuutetta. Tuotteen kerrotaan tehoavan lehtikirvoihin, ansarijauhiaisiin ja vihannespunkkeihin sisätiloissa, kasvihuoneissa ja puutarhassa. 500 ml:n pullo maksoi 8,90 €, mutta tuote on kyllä riittoisa, sillä parilla suihkaisulla saa kyllä sumutettua pienemmän kasvit läpikotaisin.
Nyt kasvit ovat saaneet ensimmäisen käsittelyn torjunta-ainetta ja kovasti seurailen, kuinka käy. Ruusua en vielä hennonut heittää pois. Koitin vain karsia tuhoutuneilta näyttäneet versot ja eristin sen muista kasveista viemällä sen keittiön ikkunalaudalle.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Sotakirjeenvaihtoa

Chilit ja paprikat lähtivät kylpyyn. Suihkutin kaikki taimet ensin vedellä ja sen jälkeen mäntysuopaliuoksella. Ystävättäreltäni sain hyvän torjunta-ainevinkin. Kyseessä oli torjunta-aine, jota voi käyttää myös vihanneksille, eli siis turvallinen sadon syömistä ajatellen. Laitan aineen tiedot tänne myöhemmin.

Suihkun jälkeen sumuttelin taimet mäntysuopaliuoksella. Nyt taimet ovat kylpyammeessa kosteassa ilmassa. Jostain luin, että kosteasta ilmasta punkki ei tykkää.

Jossain postauksessani kehuskelin, miten olen näiltä riesoilta onnistunut säästymään, koska sumuttelen niin ahkerasti. Nyt kävi ylpeys lankeemuksen edellä ja sumuttelun taika tuli todistetuksi. Myönnettäkööt, että viime aikoina olen vähän laiskanpuoleisesti sumutellut, kun kaikki on näyttänyt kasvavan niin hyvin ilmankin.

Illan mittaan käyn kaikki taimet läpi. Siinäpä sitä urakkaa on kerrakseen.

Joukkotuho

Äitienpäiväruusuni - tuo aivan kohta kukkaan puhkeava lempilapseni - veti eilen niskansa kyyryyn ja tipautti osan lehdistään. Kaikki tapahtui yhdessä päivässä.

Ensimmäisellä silmäyksellä ihmettelin tapahtunutta, mutta jo toisella silmäyksellä tajusin salamannopeasti, että VIHANNESPUNKIT, nuo pienet perkeleet ja paholaisen lähettiläät olivat mässänneet joukolla ruusuni kurkkuihinsa!!! Seittimuodostelmaa oli kehrätty sinne ja tänne ja jälkikasvua oli tehtailtu armeijoittain lehtihankoihin!

Kuinka ollakaan, Ruusu nuokkui ikkunalaudalla chilin- ja paprikantaimien päällä ja jonossa ensimmäinen chilintaimi oli miehitetty jo.

Nyt on meneillään armoton taistelu punkkeja vastaan enkä ole ollenkaan varma, että selviän tästä voittajana. Raportoin lähipäivinä lisää kuulumisia taistelukentältä. Nyt on otettava selvää kaikista mahdollisista ja mahdottomista torjuntamenetelmistä.