Näytetään tekstit, joissa on tunniste lippia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lippia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Yllätyskukinto

Syötävien kasvien kukintoja melkein säikähtää, niitä kun tavallinen tallaaja tulee vain harvoin nähneeksi. Hetken äsken mietin, jotta mikä ihme se tomaattipuskan alta pilkistää. Ja sehän oli kevään puutarhamessuilta ostamani lippia, joka oli innostunut kukkimaan. Kuva on sumea kuin mikä, mutta luonnossa äkkiä silmäkulmasta vilkaistuna nousee assosiaatio valkoapilankukasta, tosin paljon pienemmästä sellaisesta.

Soilikki jaksaa kukkia aina vaan. Aluksi se oli aivan sisäkukkana, mutta alkoi jostain syystä nuutumaan, joten nostin sen parvekkeelle puolivarjoon istutuslaatikon reunalta roikkumaan. Ja heti piristyi! En tiedä, mitä tälle ryteikölle pitäisi tehdä. Hienoahan se on, että kasvillisuus on lievästi sanottuna runsasta, mutta kun kohta ei liikkumaan mahdu.

Kuvassa ei näy mintunraato, jota en ole saanut aikaiseksi siirtää roskikseen. Mutta niin kävi, etten minä saa näköjään ostominttuakaan elämään. En saa sitä kasvatettua siemenestä, enkä pidettyä hengissä valmiina ostettuakaan, joten nyt se on lopultakin uskottava, että minä ja minttu emme sovi samalle parvekkeelle.

Olin tänään aamulla lääkärissä kuulemassa, että rankani rappeuma sen kuin etenee, eikä muuta ole oikeastaan tehtävissä kuin uudet leikkaukset, mutta varsinaiseen vaivaa nekään eivät auta. Kun toivuin edellisestä leikkauksesta muutama vuosi sitten, oli parvekkeella suuri osa toipumisessa. Kun en päässyt liikkeelle kuin keppien kanssa, pääsin sentään parvekkeelle kesää ihastelemaan. Ja kasvien hoitaminen vei mielenkiinnon muusta huonosta olosta. Lisäksi parvekeistutuksia on helpompi hoitaa vaivaisenakin, kun istutusastiat saa soviteltua sopivalle korkeudelle.

Ts. näistä tämän aamuisista lähtökohdista ajateltuna taidan olla parvekepuutarhuri lopun elämäni.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kevättä purkeissa

Taimet pääsivät taimihyllyyn olohuoneen ikkunan eteen. Etualalla kuvassa ovat äitini kukkapenkkiin myöhemmin keväällä matkaavat taimet, salviaa ja päivänhattua. Taustalla epäterävänä huojuu gloksinia, joka on tehnyt ensimmäiset pienet kukkanuppunsa.

Ruukussakin on jo elämää. Pari viikkoa takaperin istutin tähän isompaan ruukkuun jaloleinikkiä, harlekiinikukkaa ja tuoksuliljaa. Leinikki on ainakin noussut ja sijainnista päätellen myös tuoksulilja.

Vaaleat sipulit ovat harlekiinikukkia ja keskimmäiset tuoksuliljoja. Näiden päälle tuli multaa ja sitten toiseen kerrokseen leinikkiä. Olen pitänyt ruukkua viileän ikkunan ääressä, mutta nyt oli pakko siirtää ne hieman lämpimpään. Toivottavasti pääsevät pian parvekkeelle.

Löysin paikallisesta halpiskaupasta tällaiset pienet ruukkupuutarhurin työkalut! Aivan mainiot. Mittaa näillä on vajaa 30 cm, joten sopivat hyvin kaikenlaisten ruukkujen ja istutuslaatikoiden haraamiseen ja taimien istutukseen ja koulintaan.

Sannane kyseli kommenteissa lippiasta! Tässä netistä etsittyä tietoa:
"Lippia (Lippia citriodora/Aloysia triphylla) on sitruunanmakuinen yrtti, jota kutsutaan toisinaan myös sitruunaverbenaksi. Puuvartinen ja isokokoinen laji ei talvehdi meillä. Lippia sopii teeyrtiksi ja kalaruokiin, sillä sen lehtien sitruuna-aromi on erittäin voimakas. Yrtti kestää hyvin keittämistä ja kuivaamista. Lippia on erinomainen jäätee- ja teeyrtti." http://www.juholanpuutarha.fi/media/kotipuutarha_2004.html

Ja kuten aiemmassa postauksessani totesinkin, ainakin to minun lippiaversioni on hyvin makea ja sokerinen. Uskon, että sopisi hyvin mausteeksi kaiken muun lisäksi esim. hedelmäsalaatteihin, marjoille jne.

LISÄYS:
Hmm .... löysin kuvan sitruunaverbenasta l. lippiasta http://www.staffas.fi/kryddvaxter_maustekasvit.htm
Näyttää täysin erilaiselta kuin omani tai tuo, joka minulle lippiana myytiin. Oman taimeni maku ja tuoksu vastaa kuvausta, mutta lehdet eivät. Sitruunaverbenalla on pitkänomaiset lehdet, tällä pyöreähköt ... Täytyy tutkia tarkemmin.

LISÄYS 2:
En omistakaan lippiaa. Olen siitä nyt täysin varma. Voisi olla pikemminkin sitruunamelissa, mutta maku on todella voimakkaan makea.

Olisi kiva tietää mitä olen mahtanut syödä???
Myyjä nimenomaan myi tuota kasvia LIPPIANA. Purkkien vieressä oli vielä pieni kyltti, jossa näitä samoja taimia lippiana mainostettiin.

LISÄYS 3:
Nyt löytyi. Lippiani on Lippia "Colada", täällä kuva: http://www.flickr.com/photos/48708405@N04/4656664704/

Sitä myytiinkin nimellä "limonadiyrtti".

Valitettavasti kovin vähän löytyy tietoa tuosta yrtistä. Sitruunaverbenan sukulainen kuitenkin (ilmeisesti).
Joissakin lähteissä sanotaan, että lippiaa kutsutaan toisinaan myös sitruunaverbenaksi. Pitää nyt ottaa oikein kirja kouraan ja perehtyä tähän probleemaan.

LISÄYS 4:
Yrttini on tämä: http://www.tuomiojantarha.fi/Lippia-Citriodora-LIPPIA
Harmillisen vähän siitä löytyy tietoa muualta.


* * * * *
Tilaa nyt Viherpiha erikoishintaan 4 numeroa 19,90!
Saat tilaajalahjaksi Kauneimmat puutarhat -kirjan.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Yrttejä ja outoja siemeniä

Tänään oli aurinkoinen päivä, joten parvekkeella oli todella lämmintä. Tartuin toimeen ja jatkoin parvekkeen siivousta. Samalla suunnittelin kasvatuslaatikoiden sijoittelua. Yläkuvassa messuilta ostamani sitruunatimjami. Maku on todella hieno!

Tässä kuvassa on sitruunaverbena l. lippia. Tätä olen himoinnut jo pitkään ja nyt kun niitä oli messuilla myynnissä, ostin heti pois. Maku on makea, sokerinen (!) ja sitruunainen, vähän sitruunamelissan tyyppinen, mutta makeus tekee tästä aivan erinomaisen.

Narsissit ovat olleet jo useamman viikon parvekkeella Minigardenissa. Nuppuja tulee koko ajan lisää.

Kun harasin viljelylaatikoiden vanhoja multia ja heittelin talven alle jääneitä kasvinroippeita pois, tein kummallisen löydön: tällaisia siemeniä oli laatikoiden mullissa toistakymmentä siellä täällä pitkin laatikoita. Näyttävät jonkin puun siemeniltä, olisivatkohan tammesta peräisin?

Mikä ihme ne on kuudennen kerroksen viljelylaatikoihin kantanut? Puun latvat eivät tänne saakka ylety. Parvekkeen alapuolelta sitävastoin alkaa puisto, jossa on tammia ja monenlaisia muita puita.

Muuta selitystä en keksi kuin sen, että joku lintu tai orava on kiikuttanut siemenet talvisäilöön. Onko ehdotuksia ilmiölle?