Näytetään tekstit, joissa on tunniste jamaican bell. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jamaican bell. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Chiliä ja tomaattia


Sadonkorjuuaika on käsillä. Tomaatit kypsyvät kovaa kyytiä. Tämä on siis avomaantomaatti Tamina, joka on todellakin lupauksensa lunastanut. Satoisa ja viihtyy melkoisen vähäisellä hoidolla parvekkeella. Ansarijauhiaiset ovat olleet riesana, mutta eivät ole kuitenkaan kasveja tuhonneet ja ovat pysyneet aisoissa kun olen harventanut kasvustoa ja suihkutellut lehtien alapintoja Tolulla.

Chili "Jamaican bell". Hauskan mallinen. Nämä eivät ole vielä punehtuneet, mutta uskon, että ehtivät, sillä parvekkeellani on aika suotuisat olosuhteet aina lokakuun puolille paikkeille.

Myös jalapenot ovat viihtyneet hyvin. Niitä tulee niin iso sato, etten tiedä mihin kaiken saamme mahtumaan.

Ensi keväänä haluan kokeilla lisää erilaisia runkotomaattilajikkeita. Vaikka parvekeviljelijöille suositellaan lähestulkoon aina vain erilaisia ruukku- ja pensastomaattilajikkeita, vievät pystykasvuiset runkotomaatit kuitenkin kaikein vähiten tilaa, koska kasvavat ylöspäin, eivätkä ole kovin leveitä ja hyödyntävät siis seinätilan hyvin. Lisäksi samaan astiaan runkotomaatin juurelle voi istuttaa yrttejä ja kukkia.

Runkotomaateista täytyy tosin poistaa varkaat kasvukauden aikana, jotta eivät imisi kasvuvoimaa emotaimelta, mutta minusta vaiva on ollut todella pieni. Samalla kun olen kastellut, olen nyppinyt varkaat pois, eikä tähän ole aikaa kulunut kuin puoli minuuttia.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Ostoksilla

Aaaaah ... ensimmäiset tasetit. Pirilän kukkatalossa on markkinaviikot ja kaikenlaista kaunistusta sai vähän alle ja päälle eurolla. Yhtään nuppua ei ole vielä näkyvissä, mutta pianhan ne sieltä ilmestyvät huoneenlämmössä. Ostin myös narsisseja parvekkeelle ikkunan alle. Kukkamyymälöissä käyskentely on parasta sielunhoitoa. Valoa, lämpöä, tuoksuja ja värejä. Räntäsateisen päivän paras piristys.

 Ja krookuksia. Niin sääli, etteivät nämä ole pitkäikäinen ilo.

Tämän kasvivauvan haluan ehdottomasti esitellä. Kysymyksessä on mandariinivauva, joka on kasvanut tyttäreni erilaisiin kukkapurkkeihin tuuppaamista siemenistä. Itse asiassa näitä on kaksi, mutta vain toisesta kuva. Tämänkin siemenen tyttö oli jemmannut minulta salaa. Äiti on niiiiiiin ylpeä pienestä puutarhurin alusta *röyhistää rintaa*!

Ensi kesänä nautitaan taas kelloköynnöksistä, kun pitihän niitäkin mennä kylvämään, vaikka ei pitänyt, mutta kun ....

Jamaican Bell - se hauskan joulukellon mallinen chili - on lähtenyt hyvin kasvuun. Lehdet ovat todella erilaiset kuin aikaisemmillla kasvattamillani chileillä. Nämä on koulittava aivan pian, sillä purkki ei ole kovin suuri ja pelkään juurien menevän solmuun keskenään.

Täällä siis kaikki hyvin. :-)