Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gloksinia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gloksinia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kevättä purkeissa

Taimet pääsivät taimihyllyyn olohuoneen ikkunan eteen. Etualalla kuvassa ovat äitini kukkapenkkiin myöhemmin keväällä matkaavat taimet, salviaa ja päivänhattua. Taustalla epäterävänä huojuu gloksinia, joka on tehnyt ensimmäiset pienet kukkanuppunsa.

Ruukussakin on jo elämää. Pari viikkoa takaperin istutin tähän isompaan ruukkuun jaloleinikkiä, harlekiinikukkaa ja tuoksuliljaa. Leinikki on ainakin noussut ja sijainnista päätellen myös tuoksulilja.

Vaaleat sipulit ovat harlekiinikukkia ja keskimmäiset tuoksuliljoja. Näiden päälle tuli multaa ja sitten toiseen kerrokseen leinikkiä. Olen pitänyt ruukkua viileän ikkunan ääressä, mutta nyt oli pakko siirtää ne hieman lämpimpään. Toivottavasti pääsevät pian parvekkeelle.

Löysin paikallisesta halpiskaupasta tällaiset pienet ruukkupuutarhurin työkalut! Aivan mainiot. Mittaa näillä on vajaa 30 cm, joten sopivat hyvin kaikenlaisten ruukkujen ja istutuslaatikoiden haraamiseen ja taimien istutukseen ja koulintaan.

Sannane kyseli kommenteissa lippiasta! Tässä netistä etsittyä tietoa:
"Lippia (Lippia citriodora/Aloysia triphylla) on sitruunanmakuinen yrtti, jota kutsutaan toisinaan myös sitruunaverbenaksi. Puuvartinen ja isokokoinen laji ei talvehdi meillä. Lippia sopii teeyrtiksi ja kalaruokiin, sillä sen lehtien sitruuna-aromi on erittäin voimakas. Yrtti kestää hyvin keittämistä ja kuivaamista. Lippia on erinomainen jäätee- ja teeyrtti." http://www.juholanpuutarha.fi/media/kotipuutarha_2004.html

Ja kuten aiemmassa postauksessani totesinkin, ainakin to minun lippiaversioni on hyvin makea ja sokerinen. Uskon, että sopisi hyvin mausteeksi kaiken muun lisäksi esim. hedelmäsalaatteihin, marjoille jne.

LISÄYS:
Hmm .... löysin kuvan sitruunaverbenasta l. lippiasta http://www.staffas.fi/kryddvaxter_maustekasvit.htm
Näyttää täysin erilaiselta kuin omani tai tuo, joka minulle lippiana myytiin. Oman taimeni maku ja tuoksu vastaa kuvausta, mutta lehdet eivät. Sitruunaverbenalla on pitkänomaiset lehdet, tällä pyöreähköt ... Täytyy tutkia tarkemmin.

LISÄYS 2:
En omistakaan lippiaa. Olen siitä nyt täysin varma. Voisi olla pikemminkin sitruunamelissa, mutta maku on todella voimakkaan makea.

Olisi kiva tietää mitä olen mahtanut syödä???
Myyjä nimenomaan myi tuota kasvia LIPPIANA. Purkkien vieressä oli vielä pieni kyltti, jossa näitä samoja taimia lippiana mainostettiin.

LISÄYS 3:
Nyt löytyi. Lippiani on Lippia "Colada", täällä kuva: http://www.flickr.com/photos/48708405@N04/4656664704/

Sitä myytiinkin nimellä "limonadiyrtti".

Valitettavasti kovin vähän löytyy tietoa tuosta yrtistä. Sitruunaverbenan sukulainen kuitenkin (ilmeisesti).
Joissakin lähteissä sanotaan, että lippiaa kutsutaan toisinaan myös sitruunaverbenaksi. Pitää nyt ottaa oikein kirja kouraan ja perehtyä tähän probleemaan.

LISÄYS 4:
Yrttini on tämä: http://www.tuomiojantarha.fi/Lippia-Citriodora-LIPPIA
Harmillisen vähän siitä löytyy tietoa muualta.


* * * * *
Tilaa nyt Viherpiha erikoishintaan 4 numeroa 19,90!
Saat tilaajalahjaksi Kauneimmat puutarhat -kirjan.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Voihan perrrr ... silja!

Siis aivan uskomatonta ... Tähän astiaan kylvin mintun ja persiljan kylvömatot. Merkkasin viljelykset väärinpäin ja tyytyväisenä olen seurannut, miten minttu on muka kerrankin itänyt ja versonut ennen kuin se paljastui persiljaksi! Toki olen tyytyväinen persiljaankin, mutta en ymmärrä miten en ole kertaakaan elämässäni saanut minttua itämään! Viime vuonnakin yritin kahteen otteeseen, eikä kummallakaan kerralla onnistunut, joten ostin valmiin kasvin puutarhamessuilta. Se kyllä viihtyi sitten hyvin ja vähän liiankin kanssa. Minun ja mintun kemiat eivät selvästikään kohtaa ...

Gloksinia puolestaan on viihtynyt hyvin sen jälkeen kun älysin kääntää mukulat toisin päin. Nämä ovat aivan IHANIA! Niin pehmoiset pörröiset lehdet, joita tekisi mieli silitellä. Miten kasvitkin voivat olla niin suloisia ja hellyttäviä!?

Sunnnuntaina tein pientä piha- ja lähiympäristötarkastusta kiertelemällä taloyhtiömme pihassa ja puistossamme. Nämä tulppaanit koristavat tyttäreni päiväkodin ikkunoita. Hyvin näyttävät nekin viihtyvän ja kasvavan. :-)

Puistomme purosta on jää lähtenyt ja iloinen solina ja loiske käy kun puro kiidättää sulavia lumia kohti Aurajokea. Tästä viimeistään tietää kevään koittaneen.

Jaaninojan pituus on n. 8 kilometriä ja se laskee Aurajokeen Kuralan kylämäen alapuolella. Puronvarsi on talkoilla kunnostettu ja maisemoitu ja se virtaa aivan parvekkeemme alla. Puronvarren pusikoissa on melkoisesti elämää: lintuja, monen lajin hyönteisiä, rusakoita, fasaaneja, kettuja ... ihana keidas kauniissa puistossa.

Kuten jäljistä näkyy, ensimmäiset sorsat ovat palanneet ja käyneet jo uimassakin. Sorsat katosivat kun puro meni jäähän, mutta nyt taas kaakatus kuuluu.

Keväisin jaksan ihastella vaikka loputtomiin puiden latvuksia ja oksien muotoja kirkkaansinistä taivasta vasten.


Ja kun lehti ei vielä ole puussa, voi bongailla viimevuotisia linnunpesiä. Löysin vähässä ajassa toistakymmentä pesää tästä talomme ympäristöstä. Kyllä kevät on ihanaa aikaa!

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Sininen unelma

Tämän ihanan sinisen soilikin ostin taannoin Helle Oy:ltä. Ensimmäiset kukat ovat jo kuihtuneet, mutta uusia on tulossa ripeään tahtiin. On se vaan niin kaunis, oikea sininen unelma!

Ikkunalaudalla on jo vihreää. Lehtikorianteri on yrteistä eka ja aivan riehaantunut. Pitänee siirtää se esikasvatuslaatikostaan suurempaan ruukkuun. Ensimmäisiä makujakin päästiin jo maistelemaan.

Niin - ikkunlaudalla on vihreää ja sen lisäksi ahdasta. Onneksi ikkunalautoja on useampia ... Etualalla viimeksi kylvetyt chili (Jamaican Bell), sekä paprika (Long Red Marconi). Ostin myös pari kasvivaloa lisää pidentämään ikkunalaudan elättien iltoja.

Aapon Chiliä ja Saippuaa lukiessani tajusin, että olen istuttanut omat gloksinian mukulani väärin päin. Siis pitää istuttaa se "karvainen" puoli ylöspäin. Luojan kiitos, en ollut kastellut mukuloita pilalle ja kun käänsin ne, alta paljastuikin pienet kissantassujen näköiset alut! Kiitos Aapolle tästä vinkistä. Olin nimittäin aikeissa nakata mukulat mäkeen, kun eivät näyttäneet mihinkään ryhtyvän.

Hmm ... aurinko paistaa ja pakkaset hellittävät. Kohta saa ryhtyä tomaatin kylvöön!