Innostuin kokeilemaan avokadon kasvatusta. Avokadon siemen ei ole kodan ympäröimä, joten on syytä leikata avokado halki varovasti, ettei siemen mene kappaleiksi.
Siemenen päällä on ohut ruskea kuori. Kuorta voi hieman rikkoa siemenen tyvestä ja kärjestä ja sen jälkeen siemen istutetaan multaan, tai laitetaan hammastikkujen varaan vesilasiin juurtumaan. Itse käytän snapsilasia, jossa siemen on tukevasti siten, että vesi ulottuu n. puoleen väliin siementä.
Jos kokeilu onnistuu, kasvaa siemenestä nopeasti hauska huonekasvi, joka tosin kaljuuntuu vanhemmiten. Silloin sen voi latvoa, jolloin se mahdollisesti tuheutuu ja kasvaa pensasmaisemmaksi.
Minikasvimaalla näyttää nyt tältä. Etualalla mangoldi kurottelee valoa kohti. Kyseessä on punaruotinen lajike, siis hyvin värikäs ja näyttävä. Keskellä herneeneversot ja takana lehtivihannessekoitus, joka pääsi venähtämään hieman honteloksi, koska juuri tuo laatikon nurkka sattui vahingossa ikkunalaudan varjoiseen kohtaan.

