Kerrostaloasukkaan ei todellakaan tarvitse tyytyä vain kiukuttelemaan (kuten Metsäsopraano hauskasti kommenteissa totesi :-) ja kuvittelemaan, että vain omakotitaloasukeilla on etuoikeus puutarhanhoidon iloon ja auvoon. Tavanomaisesti jokaisella kiinteistöllä on ympärillään jonkin verran maata ja tonttia ja yhteisiä alueita.
Ja millaisia yhteisiä alueita? Tyypillisesti käyttämätöntä ja hyödyntämätöntä maata jopa silmänkantamattomiin. Nurmialueita, joilla kukaan ei uskalla kävellä ja mielikuvituksettomia istutuksia, jotka huoltoyhtiö hoitaa kuin huomaamatta.
Mitä helkkaria se semmoinen peli on? Taloyhtiöiden osakkaat maksavat vastikkeissaan, - ja vuokralaiset vuokrissaan - osan myös jalkojensa alla olevien tonttien kuluista ja hinnoista. Maksetaan siitä, että ympärillä on aarikaupalla maata, johon kukaan tuskin vilkaiseekaan. Tämähän on sellainen epäkohta, johon kaikkien tulisi puuttua heti ja nyt!
Ei muuta kuin suunnitelma selväksi ja taloyhtiön tai asukasyhdistyksen kokoukseen ja vaatimaan maan hyötykäyttöä. Sellaista pihaa harvoin tapaa, johon ei ruukkupuutarha johonkin kulmaan mahtuisi. Tai pieni lava asukkaiden omaa kasvimaata varten tai vaikka pieni kasvihuonekin. Kulut eivät ole mahdottomat, jos jokainen viljelyintoinen rahoittaa ne omasta pussistaan: siemenet eivät maksa juuri mitään varsinkaan kimppahankintana ja multaa voi tilata edullisesti suurempina erinä.
Ideoita on loputtomiin: jo muutamien neliöiden alueelle saa mahtumaan vaikka lavakauluksista viritetyn keittiöpuutarhan asukkaiden iloksi. Pienelle kukkapenkille on aina tilaa jossain ja ruukkupuutarha on huoleton, koska se ei jätä pysyviä jälkiä mihinkään ja on aina siirrettävissä pois, jos tarve vaatii.
Aivan toinen asia onkin se, miten saada ideansa läpi The Suomalaisessa Taloyhtiössä. Harvoin se ilman jänkäämistä ja vänkäämistä onnistuu, koska jokaiseen taloyhtiöön on sijoitettu vähintäänkin pari kerrotalokyttääjää ja "vastustan, koska vastustan" -ajattelulla varustettua osakasta.
Toinen vaihtoehto on se, että ajatellaan kaiken olevan luvallista niin kauan kuin se erikseen kielletään. Eli kannetaan kevään tullen ruukut pihalle paikkaan, jossa ne eivät minkään järjen mukaan häiritse yhtään ketään (esim. huoltoyhtiön nurmikonleikkuuta jne) ja katsotaan mitä tapahtuu. Tämähän ei ole missään määrin laitonta, joten riskin uskaltaa ottaa, sanktioita ei seuraa. Ellei kukaan puhu mitään, on tulkinta se, että tätä urheilumuotoa sopii jatkaa.
Ilkivallantekijät ovat sitten asia erikseen, mutta toisaalta etukäteen ei voi tietää, onko yritys tuhoontuomittu. Ja on aika häkellyttävää, että KASVEJA ei uskalleta istuttaa sen pelossa, että joku saa niistä itkupotkuraivarit. Joten ei muuta kuin kokeilemaan, ja jos ruukut ovat vielä loppukesästä ehjinä, on tästäkin tulkinta se, että tätä urheilumuotoa sopii jatkaa.
Uskon kuin vuoreen siihen näkemykseen, että kasvien hoitaminen tuo ja luo yleisestä hyvinvointia, on erittäin terapeuttista, ja antaisi sitä "oikeaa tekemistä" monelle kerrostaloasukille. Ja vieläpä sopivassa määrin ja sen verran, mitä kukakin kaipaa ja jaksaa. Taloyhtiön asukkaiden omien istutusten hoito antaisi monille selvän syyn poistua neljän seinän sisältä ulos reipastelemaan ja puuhastelemaan ja takuulla varmemmin, kuin toinen vaihtoehto, eli epämääräinen hortoilu ei-kenenkään-maalta tuntuvilla piha-alueilla, joissa mihinkään ei uskalla tai saa koskea.
Idealismia - tiedän. Mutta aina kannattaa yrittää. Siispä itselläni on jo ensi kesäksi sotasuunnitelma valmiina taloyhtiön pihaa ajatellen.
Oppia ja inspiraatiota voi hakea alan gurun, Lena Israelssonin lyömättömästä teoksesta "Citypuutarhat":
http://www.puutarhakirjat.fi/citypuutarhat-p-353.html
