Tänään ikkunalaudalle lähtivät itämään rosmariini ja mitsuna. Ensimmäinen on vaativa idätettävä, enkä siltä paljoa odotakaan, mutta jälkimmäistä kehutaan helpoksi ja ikkunalaudallakin kasvatettavaksi. "Runsasta satoa" lupaillaan jo n. kolmen viikon kuluessa.
Mitsuna, toiselta nimeltään Japanin kaali, on puheiden mukaan miedon, mutta aromikaan makuinen ja sopii hyvin salaattisekoituksiin, sekä leivän päälle.
Odotan jännityksellä tämän uuden kasvatin satoa.
Eilen tuli työkaverin kanssa puheeksi piha- ja puutarha-asiat. Kerroin hänelle kasvatusharrastuksestani ja siitä miten monia lajeja aion tänä kesänä kokeilla. Työkaverini epäili harrastukseni mielekkyyttä "eiks siinä oo kauhea homma" ja että "kun kaupastahan niitä saa valmiina."
Kävimme pienen keskustelun aiheesta. Tässähän on juuri se idea, että SAA nähdä sitä vaivaa kasvien kasvattamisen eteen. SAA ostaa ne siemenet, kylvää ne ja seurata kasvun ihmettä. Saa hoitaa kasveja ja jos hyvin käy, SAA poimia satoa ihan omin käsin kasvatetuista hoidokeista. SAA yrittää, erehtyä ja onnistua. Kuten missä tahansa harrastuksessa.
Kasvien kasvattaminen ja hoitaminen on äärimmäisen rentouttavaa puuhaa, silloin kun siihen on mahdollisuus keskittyä omilla ehdoillaan (voin hyvin kuvitella, että ammatikseen viljelevillä ja siitä leipänsä ansaitsevilla näkemys voi olla toisinaan aivan toinen). Se on erittäin terapeuttista ja ainakin itselleni tehokas pään nollaaja. Kuten mikä tahansa luonnontarkkailu ja luonnossa liikkuminen. Kasvien hoitaminen kääntää ajatukset vähäksi aikaa pois oman itsen tarkkailusta ja omasta olosta ja muusta maailmasta. Toisinaan vähän liiankin tehokkasti, sillä itselläni on jopa sellainen olo, että muu perhe on näinä aikoina "viherleskinä", kun itselläni aika tuppaa menemään siementen ja ruukkujen maailmassa puuhastellessa ...
Joku sanoi jossain blogissa tai keskustelupalstalla jotenkin niin, että "elämä on niin mielenkiintoista, kun on kasveja!" Tähän yhdyn 100%: sesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti