tiistai 12. toukokuuta 2009

Parvekkeeni

Hieman parvekkeestani (kuvia odotellessa):

Parvekkeemme on tyypillinen 1960-luvun puolivälin jälkeen rakennetun kerrostalon parveke; pitkähkö, mutta kapea. Takaseinänä olohuoneen ikkuna ja parvekkeen ovi, eikä muuta seinäpintaa. Nimenomaan kapeus tuottaa erityistä päänvaivaa; kalusteet eivät voi olla kovin syviä ja lattiatilan käyttö pitää kyetä minimoimaan, jotta parvekkeella mahtuu edes pienin askelin liikkumaan.

Partsi on länteen ja lasitettu. Aamulla se on hyvinkin varjoisa ja viileä, mutta iltapäivällä jo valoisa ja lämmin, ja illalla jopa tukalan kuuma ja paahteinen, mikäli sattuu aurinkoinen ja lämmin päivä. Kesällä aurinko tavoittaa parvekkeen ensimmäisen nurkkauksen n. 14.00 aikoihin ja paahtaa suoraan parvekkeelle laskuunsa saakka.

Elämme kuudennessa kerroksessa, joten tuulistakin on silloin milloin lasit ovat auki. Kasvien kannalta ilman vaihtuminen ja pieni tuulen henkäys on tietysti hyväkin juttu, mutta riepottelevaankin tuuleen pitää varautua, koska laseja ei lämpimänä päivänä voi täysin sulkea.


PARVEKKEEMME PLUSSAT:
- kaunis maisema kesät, talvet: suuri puisto ja rehevä puronvarsi aivan ikkunoidemme alla. Puiston takana mäki, jossa on viehättäviä omakotitaloja
- parveke on lämmin ja aurinkoinen
- lasituksen ansioista parvekkella tarkenee istuskella aikaisin kevällä, myöhään syksyllä ja jopa lauhoina talvi-iltoina
- tilaa on sinänsä mukavasti

PARVEKKEENI ONGELMAKOHTIA:
- koko ja muoto, siis kohtuullisen pitkä, mutta kapea
- takaseinän täyttävät ikkunalasit ja parvekkeen ovi
- kun parvekelasit ovat auki, eli kasattuna, ne vievät toisen päätyseinän tilasta lähes puolet
- parvekkeen kaiteille ei voi ripustaa mitään parvekelasien vuoksi (=laseja ei saa kiinni)


POHDITTAVAA:
- paahteiselle partsille sopivat kasvit?
- miten järjestää lisävarjostusta kasveille, kun taloyhtiön toivomuksesta parvekkeille ei mielellään saisi rakennella kaikenkirjavia seinämiä ja julkisivua hämmentämään (mikä on sinänsä ymmärrettävää)?
- miten järjestää kastelu, kun keskikesällä lomailemme poissa kotoa useita viikkoja?
- mistä sopivat kalusteet, ruukut ja laatikot?
- miten hyödyntää seinätila ja katto parhaalla mahdollisella tavalla ja käytännöllisesti?

Ei kommentteja: