Tunnustuksia

Oih, nyt on sadellut tunnustuksia! Kiitos oikein paljon!
Inspiroiva Puutarhablogi tuli Saaripalstalta ja Liebster Blog puolestaan Juttuja -blogista.

Laitan näitä eteenpäin hieman myöhemmin, jahka olen miettinyt sopivat kohteet!
Inspiroivaan Puutarhablogiin liittyy kolme kysymystä:
1. miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät
2. mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi
3. mikä on puutarhafilosofiasi

Puutarhainnostukseni on peruja siitä kuuluisasta mummolan pihasta. Pienen mummomökin tontilla ei ollut yhtään paikkaa, jossa ei jotain olisi kasvanut. Erityisen hyvin muistan wanhan ajan perennat: akileijat, ukonhatut ja aivan mielettömän suuren verenpisaran, joka kukkien muotoa muistan ihmetelleeni jo ihan pienenä.

Mummon piha oli aivan täydellinen vastakohta oman lapsuudenkotini pihalle, joka oli 1970-luvun tyyliin vähemmän kiinnostava ja vähemmän värikäs. Istutukset kotipihalla olivat orapihlajaa, hanhikkia (en voi sietää tänä päivänäkään), köynnöskuusamaa, muutamia omenapuita ja marjapensaita ja terijoen salavaa. Kesäkukkina orvokkia ja petuniaa. Ja niitä kiveyksiä ja nurmikoita.

Varmaankin olen koko ajan halunnut kasvattaa edes pienen palan mummon pihan muistoja, ja siitä innostus on saanut lisävoimia. Blogi taasen syntyi tarpeesta laittaa asioita muistiin: mitä olen kasvattanut, millä menestyksellä ja koska.

Tunnearvoltaan suurin kasvi vähän vaihtelee, mutta kyllä se tällä hetkellä on kielo. Kielo on kaunis. Kielo on kesän merkki. Kielo tuoksuu ihanalta. Kielo on taiteellinen ja esteettinen kasvi: siinä on kaikki - ei mitään liikaa. Se on hyvin muotoiltu, elegantti. Se on selkeälinjainen ja moderni, mutta mukana on myös pieni ripaus romantiikkaa. Kielosta alkaa kesä - ja kielonmarjoista huomaa, että kesä meni jo. Kielo on paras! :-)

Minulla ei ole erityistä puutarhafilosofiaa. Aina kuitenkin kannattaa kasvattaa ja hoitaa kasveja. Kyllä kiinalaiset ovat oikeassa: jos haluat olla onnellinen loppuelämäsi, hanki puutarha!