Sain etätehtävän, joka vaati hieman maastohommia. Eilen tartuin kauniin sään kunniaksi toimeen ja lähdin maaseudulle tehtävääni toteuttamaan. Löysin tämän talon.
Autiotaloista minua ei pidä pois mikään. Elin suuren osan lapsuuttani pienessä puutalokaupungissa, jossa hylättyjä taloja riitti ja suurin sunnuntaihuvi olikin kierrellä kaverin kanssa kylillä ja käydä tyhjillään seisovissa rakennuksissa katselemassa paikkoja.
Hiljaista on blogissa pitänyt, mutta koulu on nielaissut täysin mukaansa. En parempaa olisi tähän saumaan voinut saada, kuin tämän opintovapaan! Reilu kuukausi on takana ja aika on mennyt hurjaa vauhtia. Jossain vaiheessa meno kuitenkin hidastuu ja palaan jälleen blogin varsinaiseen aiheeseen. Pian nimittäin kasvatellaan joulusipuleita!
6 kommenttia:
Voi kuinka kivalta kuulostaa, antoisia opintoja! Autiotalot ovat niin kiehtovia, kiinnostavia ja surumielisiä samanaikaisesti. Pistävät mielikuvituksen laukkaamaan!
Kiitos Saila!
Mielikuvitus tosiaan lähtee laukkaamaan. Ja kysymys MIKSI? Miksi on lähdetty? Mihin on lähdetty, mitä on tapahtunut, kun talo ja tavarat jäävät.
Ja toisaalta: niin katoaa mainen mammona. Meistä jää aika vähän jäljelle, kun täältä poistumme. Haikeaa.
Ai että meni väristykset selässä, upeita kuvia!
Mahtavia kuvia, kiitos pp!
Hetken raksutti missä mä nää kuvat jo näin kunnes muistin. :D Kauniita ne on edelleen. :)
Kiitos kommenteista! :-) Sain jo tiedustelun, että en kai ole tunkeutunut johonkin torppaan luvatta: no, en mä lupia kysellyt, mutta kun ovi oli auki kutsuvasti, niin ...
Lähetä kommentti