keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Hieno päivä palstalla!

Tänään oli antoista palstapäivä.
Viimeistelin ensimmäisen perennapenkin, johon tuli päivänliljoja, tähkätädykettä ja tarhasyysvuokkoa. Kuvassa (joka Viherpeukaloiden sivuilta) tarhasyysvuokko Pamina.


Päivänliljat tuli istutettua melko tiheään ja tarkoituksellakin, sillä haluan tapella rikkisten kanssa mahdollisimman vähän. Syksyllä istutan samaan penkkiin sipulikukkia, jotta penkissä riittäisi kukintaa aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn - ja jos kasvit siinä penkissä viihtyvät.

Karviaispensaan istutin ja tein pitkän kesäkukkapenkin.

Käytän kaikissa penkeissä ja marjapensaiden alla katteena sanomalehteä. Sitä olen roudannut palstalle ison kassillisen. Laitan penkkien päälle ja reunoille lehtiä, kastelen hyvin ja istutuslapiolla tuuppaan taimille reiät. Jahka saan vielä roudattua palstalle kompostimultaa ja kuorikatetta, peitän lehdet näillä aineksilla. Elättelen siis toiveita, että kateaineet muhivat ajan myötä muhevaksi mullaksi ja muokkavat savimaata hieman huokoisemmaksi. Ja toki toivon, etteivät rikkaruohot änge alta pintaan.

Viikonlopun aikana on saatava viimeistään kaikki kylvöt valmiiksi. Tälläkin tahdilla kesäkukkien kukintaa on luvassa aikaisintaan elokuussa, mutta minkäs teet kun aiemmin ei palstalle päässyt, eikä kaikkea jaksa kerralla kuntoon laittaa.

Jospa vaikka ensi kerralla saisin sen kamerankin mukaan.

5 kommenttia:

pirkko kirjoitti...

Päiväsi tosiaan kuulostaa hienolta. Onko sulla pitkän ajan kokemusta siitä sanomalehtisysteemistä? Mä joskus kokeilin kivetyksen alle mutta ei oikein toiminut, ehkä kerrokseni ei ollut tarpeeksi paksu.

Partsipuutarhuri kirjoitti...

Hei!
Kokeilin viime kesänä edellisenä palstallani yhdessä penkissä ja siinä se ainakin toimi ihan hyvin. Laitoin tosin myös ruohosilppua päälle. Katetta pitää aina säännöllisesti lisätä, koska sanomalehti hapertuu niin nopeasti. Saa nähdä mitä tästä kokeilusta tulee nyt laajemmassa mittakaavassa. :-)

pirkko kirjoitti...

Okei, kiitos tiedosta! Hauska seurata sun kokeilua.

Saila kirjoitti...

Kivan kuulosta, hienoa että teillä on se palsta missä pääsee oikein möyrimään sydämensä kyllyydestä!
Täällä Turun saaristossa ovat ainakin syysvuokot pärjänneet hyvin, kaksi on selvinnyt hienosti talven yli, toisen kylläkin luulin kuolleen kun siinä ei vielä kesäkuun alussa ollut mitään versoja. No kesäkuun kolmannella viikolla se alkoikin pykätä lehtiä! Olin varmuudeksi ostanut jo uuden, niin nyt niitä on kolme :-D

Partsipuutarhuri kirjoitti...

Saila, kiva kuulla, että syysvuokolla on kaikki mahdollisuudet pärjätä. :-)