Tulin eilen kotiin pieneltä Keski-Suomi - Etelä-Savo -automatkalta.
Kirjoitin joskus blogiini muisteluksia omasta mummolastani, isäni kotitorpasta, jonka isäni 1980-luvun lopulla myi pois ja joka on nykyään jo autioitunut, kun ne silloiset uudetkin omistajat ovat kuolleet pois, eikä heidän perikuntansakaan enää noissa maisemissa vieraile.
Itselleni tuo torppa on muistorikas paikka ja aikuisiällä olen pari kertaa käynyt sitä katsomassa - sitä, miten oma mummola pikkuhiljaa rapautuu ja miten metsä valtaa pihapiirin.
Tällä reissulla halusin käydä paikalla uudestaan.
Torppa on edelleen pystyssä ja pihapiirin vielä erottaa muusta kasvustosta. Kun torpan pihassa vähän aikaa häärin, silmä erotti muutakin. Esim. näitä.
Mitään en voinut, oli pakko ottaa mukaan. Lapiotakaan ei ollut, mutta onneksi saksankurjenmiekka tekee pintajuurakon, joten näppärästi sain käsipelillä tongittua miekkoja matkaani. Lisänä otin vielä kieloa (sekin kasvanut siinä "aina"). Muutaman akileijan juurakon kaivoin myös.
Ja sinne jäi niin paljon. Mielettömän suuri särkynyt sydän, joka oli mummoni pihan ihmetys ja komistus, näkyi vielä olevan hengissä, päivänliljoja oli runsaasti, ukonhattuja, portinpielet jasmikkeet ja syreenit, ruusuja ... ja mitä vielä jäikään - kaikki kasvithan eivät ole vielä kukassa, joten kaikkea ei yhdellä silmäyksellä voinut tunnistaakaan.
Nyt mietin, saako kulttuuriperinnön suojelun nojalla käydä kääntämässä hylätyn talon pihapiirin kasvit? Tietysti olisi ollut fiksua yhyttää nykyiset viralliset omistajat (ovat väärän kautta tavallaan sukuakin) ja tiedustella asiaa, mutta kun ovat minulle aivan ventovieraita ihmisiä, enkä tiedä edes tämän nykyisen sukupolven sukunimeäkään enkä sitä missä edes asuvat. Ovatko edes tietoisia siitä, että heillä tuollainen torppa on.
On se kuitenkin uskomatonta, miten sitkeitä vanhat lajikkeet ovat. Vuosikymmenien hoitamattomuuskaan ei näitä lannista.
Ainakin kuvan miekat jatkavat nyt eloaan äitini kukkapenkissä ja myöhemmin kun siinä lisääntyvät, vien niitä myös omalle palstalleni.
3 kommenttia:
Eiköhän tuollainen perintökasvien vohkiminen ole aikas tavallista ja moraalisesti niin oikein, että kukaan ei jaksaisi motkottaa.
Hienoa, kun sait niitä mukaasi, ovat varmasti tunnearvoltaan erityisiä.
Hei Pirkko!
On kyllä näillä kasveilla tunnearvoa. Juuri katselin vanhoja valokuvia ja niissä useissa nuo kurjenmiekat näkyvät juuri samalla paikalla.
Mummo oli erityisen taitava kukkien kasvattaja. Sai kuivat kepitkin kukkimaan, kuten joku sanoi. :-)
Ehdottomasti vie mukana! Eihän ne siitä kärsi kun yleensä jatkavat eloa paikalla kuitenkin (ymmärtääkseni et koko kasvia vienyt). Minulle tuli heti mieleen etkö voisi ottaa yhteyttä ja kysyä onko torppa myynnissä jos heitä ei paikka kiinnosta? Sääli antaa vanhan paikan rapistua jos siitä joku toinen olisi kiinnostunut. Tai jos he eivät itse tosiaan tiedä, ties vaikka heistä jotakuta kiinnostaisi oikeasti! Eli ota reippaasti vaan yhteyttä! :)
Lähetä kommentti