sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Peltotöissä

Tänään iltapäivällä aherrettiin palstalla monta tuntia. Sää oli paras mahdollinen peltohommiin. Tuulikin sen verran, ettei paahde käynyt liian tukalaksi. Muillakin palstoilla oli vilinää.

Tästä kuvasta ei oikein mitään selvää saa, mutta tässä siis suurin osa omaa palstaani. Etualan harsolla peitetyissä penkeissä on sipulia, raitajuurta, porkkanaa, vihersipulia ja kyssäkaalia. Kaikki ovat itäneetkin jo, eikä esim. kyssäkaalintaimien kimpussa näy toistaiseksi yhtään kirppaa! Harso on kylläkin erittäin tiiviisti penkin päällä. Kuvassa punaisesta ämpäristä hieman oikealle näkyy pyöreä kukkapenkki, johon neljävuotias etsi ja kantoi joka ainoan reunuskiven itse. Tämän penkin keskelle istutin isosamettikukan taimet, kehäkukkaa ja kruunupäivänkakkaraa l. vihanneskrysanteemia.

Kuvan oikeassa laidassa näkyy kaksi uutta penkkiä. Ovat koko palstan mittaisia, siis tosi suuria. Harsotettuun penkkiin kylvin tänään kerrottua unikkoa, ruiskaunokkia, kehäkukkia, punajuurta, pientä naposteluporkkanaa ja pientä ja litteää, ruukkukasvatukseenkin sopivaa sipulia.

Maisseille raivattiin jo suuri neliön muutoinen tila ja sen katoin toistaiseksi katemuovilla, jotta rikkaruohot eivät sitä valtaisi taimien istutusta odotellessa.

Perunapenkkikin on jo valmis - vain perunat puuttuvat ja niiden kanssa tuleekin kohta kiire - samoin on penkit kurpitsalle ja kurkulle, jahka taimet ovat riittävän suuret istutukseen.

Tuo palstan keskialue on vielä laittamatta, mutta siihen tulee pitkä kesäkukkapenkki ja yksi pieni penkki nauriille ja myöhemmin kesällä kylvettäville lehtivihanneksille. Palstan toista reunaa reunustaa niin ikään koko palstan mittainen penkki ja siihen puolestaan on kylvetty auringonkukkia, kehäkukkia ja kosmoskukkaa.

Nyt ei palsta vielä kovin kummoiselta näytä, mutta eihän tässä mene kuin muutama viikko kun on jo aivan eri näköistä.

Torstaina tulee Radio Suomesta mielenkiintoinen ohjelma palsta- ja parvekepuutarhureille. Katso edellinen postaukseni!

4 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Pitääkin yrittää muistaa/ehtiä kuunnella. Voi että tuo palsta näyttää VALTAVALTA! Mahtava sato siitä sitten tulee :-) Ja kamalasti kitkemistä!

Mummo kirjoitti...

Muutava mukava, odotuksen täyteinen viikko sinulla (kuten myös monella muullakin) edessä. On jotenkin hienoa ihmetellä, joka kevät, mitkä siemenet on tänään itäneet, mikä kukka jo tekee nuppuja jne
Mukavan näköinen palsta sinulle tulossa ja kokoakin on sen verran että riittää tekemistä :D
Hyviä viljelysäitä, päivisin aurinkoa ja öisin sopivasti sadetta :D :D

Partsipuutarhuri kirjoitti...

Kyllä tosiaan tekemistä riittää. Nythän vielä helpolla pääsee kun rikkaruohot vasta kurkistelevat, mutta tätä iloa ei kauaa kestä. :-)

Onneksi nuo savimaan rikkikset ovat kohtalaisen helposti taintuvia ja lähtevät irti vähällä vaivalla. Enimmäkseen on peltohatikkaa ja jotain muuta helposti haralla lähtevää. Ja mikä riemu: juolavehnää ei ole yhtään.

Hyviä viljelysäitä myös Mummolle ja Sailalle saareen!

Virve kirjoitti...

Ihanan näköistä tuolla palstalla! Kaipuu on itsellä kova myös palstailemaan, mutta mies käskee ottaa järjen käteen. Niinpä sitten tyydyn oman pihan laatikko- ja ruukkuviljelyyn ja anoppilassa olevaan kasvariin. Ihan hyvä näin, kun meinaa silti tulla kiire.