keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Pitkästä aikaa!

Terveisiä parvekkeelta! Tämä ihanuus odotti minua kun tulin töistä kotiin! Istutin kolme auringonkukan tainta sinkkiämpäriin. Kylvin ne vasta huhtikuussa-toukokuussa, ja nyt jo kukkivat. Kukintansa on aloittanut myös kerrottu petunia, jotka kasvatin niin ikään itse siemenestä.

Ja terveisiä palstalta. Siellä kaikki hyvin. Perunat kasvavat kovasti vartta ja pian on multaamisen aika. Härkäpavut kukkivat ja auringonkukat sielläkin ovat kovasti tanakoita ja nuppujen alkuja on jo näkyvissä. Sipuli voi hyvin ja porkkanat harvensin tänään! Salaatti meni kirpoille, mutta kasvaa kuitenkin, vaikkakin reikäisenä. Annan sen olla elukoiden ilona, enkä viitsi nyhtää pois.

Meillä on kotona ollut remontti, seiniä on maalailtu ja vanhoja kauhtuneita tapetteja revitty pois illat pitkät, joten en ole jaksanut blogiakaan päivitellä. Tänään alkoi kuitenkin lähes kuuden viikon LOMA, joten päivityksiä on luvassa useammin ja ensi viikosta alkaen kesämökin puutarhasta! Jännityksellä odotan, miten viime kesänä istuttamani perennat ovat viihtyneet ypöyksin koko vuodenkierron.

Huomenissa lisää kuvakuulumisia.

Ei kommentteja: