keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Vihreä Madrid, osa 2

Aivan kaupungin ytimessä on suuri puisto, Parque del Oeste, joka yhdistyy muihin puistoalueisiin ja yhdessä nämä muodostavat aivan valtavan keitaan, joka jatkuu aivan Madridin lähiöihin saakka. Aivan lähellä Kuninkaanlinnaa sijaitsee eräs mielenkiintoinen nähtävyys: muinaisegyptiläinen Templo De Debod, Debodin temppeli, jonka Espanjan valtio sai kiitoslahjana Egyptiltä v:nna 1968. Tuolloin Assuanin padon rakennustyöt uhkasivat Egyptin kulttuurihistoriallisesti tärkeitä kohteita, ja kansainvälinen apu oli tarpeen mm. rakennusten siirtämiseksi pois veden alta.

Espanja tarjosi apuaan mm. Abu Simbelin temppelin siirtämiseen ja kiitokseksi tästä saapui Templo De Debod Espanjaan, ja sen sijoituspaikaksi valittiin Madrid.

Temppelin etupuolella on muutamia kiviportteja ja varsinainen temppelirakennus näkyy taustalla. Temppeli on omistettu Isikselle ja Amonille. Seinillä on hieroglyfeja, jotka kertovat uhrausmenoista Isikselle ja Amonille. Ja egyptiläisten taitavaa kädenjälkeä kivitöiden suhteen ei voi kuin suu auki hämmästellä.

Kiinnostuneille tiedoksi, että temppelin lisäksi Parque del Oestessa on muutakin hupaa: puiston toiselta laidalta kulkee Teleférico, eli köysirata, Casa de Campolle, joka on n. kahden hehtaarin suuruinen paikallisten suosima virkistysalue. Casa de Campolta löytyy uimapaikkoja, ravintoloita, eläintarha ja mitä nyt kuvitella saattaa.

2 kommenttia:

Mummo kirjoitti...

Upea loma sinulla näyttää olleen :) .
Mitenkäs oli palstalla rikkaruohot rehottaneet? Tänäänhän oli tosi upea kitkemis keli, ehkä vähän turhankin upea.

Partsipuutarhuri kirjoitti...

Moikka Mummo! :-)
No, rikkaruohot olivat aivan järkyttäviä. Harson alla pääsivät rehottamaan aivan rauhassa kenenkään häiritsemättä. Toisaalta olivat kyllä myös helppo kitkeä pois. Toissa iltana kitkin pitkään, mutta eilen oli pakko kuumuuden vuoksi pitää taukoa. Illalla menen taas ja sitten on palsta taas vähäksi aikaa kunnossa.