sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kylvöohjeista

Pientä päivitystä taasen! :-)

Viime vuotisista cayenneista keräämäni siemenet ovat olleet mullissa jo hyvän aikaa ja nyt taimella. Jalapenot ovat itäneet ja pääsivät tänään multiin. Idätin siemenet kosteassa talouspaperissa, joka onkin hyvä konsti! Sitten vain itäneet siemenet pieniin ruukkuihin. Lisäksi taimella on joukko mysteerichilejä. Kas sattui niin, että merkkasin kylvökset vain pienillä lapuilla ja pienimmäinen sitten otti keräsi kaikki laput pinoon ja ... niin. Toki jossain vaiheessa kesällä selviää, mitä mikäkin on.

Lisäksi kylvin viime vuonna isoäidiltä tilaamani perhoskukan Schizanthus pinnatus (jota myös köyhän miehen orkideaksi kutsutaan) siemenet. Kylvöohjeita etsiessäni havaitsin, että ohjeet ovat siellä ja täällä aivan ristiriitaiset. Milloin esikasvatusajaksi mainitaan helmi-maaliskuu, milloin maaliskuu, milloin huhtikuu. Toisissa ohjeissa sanotaan, että kylvös pitää asettaa valoon ja toisessa, että siemenet itävät pimeässä. Nyt ne ovat hyvin ohuen multakerroksen kanssa ikkunalaudalla. Saapa nähdä, mitä heistä tulee vai tuleeko mitään.

No, amaryllikset voivat hyvin. Joulun sijaan kukkaloistosta nautitaan nyt! Vasemman puoleinen punainen ritarinkukka on vanha sipuli, eli toissa joululta. Kesän sipuli eli huonolla hoidolla parvekkeella ja kasvatteli lehtiä ja nyt palkitsi täysihoitonsa kukkimalla. Kukat ovat pienehköjä ja siroja, todella kauniita!


Ja joo - osallistukaahan arvontaan täällä! Vielä on viikko aikaa ja palkintona lajitelma mielenkiintoisia siemeniä!

4 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Voi pikkuista puutarha-apulaista :-) Chilit ovatkin sitten mieluisia yllätyksiä!
Aivan ihania nuo amarylliksesi. Minullakin on kohta ensimmäinen kukkanuppu puhkeamassa. Meni ajoitus vähän mönkään, mutta ei anneta sen haitata.

sannane kirjoitti...

Heips! Laitatko siemenet vain talouspaperin päälle itämään? Ei muuta? Eikö paperi kuivu kovin nopeasti eli eikö kastelussa ole kova homma? Suunnittelen juuri chilien idättämisen aloitusta, viime vuonna se venähti turhan keväälle ja satokin oli aika huono.

Sinulla on kiva blogi ja viime vuoden sato näyttää herkullisen hienolta!

Partsipuutarhuri kirjoitti...

Hei Sannane!
Laitan siemenet talouspaperin päälle ja paperin muovirasiaan, jossa on kansi. Viinirypäle- tai kirsikkatomaattirasia on tähän tarkoitukseeen hyvä. Sitten kastelen kerran päivässä ja se on riittänyt hyvin.

sannane kirjoitti...

Tämä kuulostaa liian helpolta. Täytyy heti yrittää (kunhan uudet chilin siemenet saapuvat)!