Pate operoi aamusta iltaan kuistin vieressä ja kukkapenkissäni. Kun istun kuistilla ja odotan ihan hiljaa, alkaa heinämakkara värisemään, ja kohta esiin tulee Pate, joka vilahtaa polun poikki ja tulee kuistin kaiteen viereen kukkapenkkiini istuskelemaan ja syömään. Aikansa ruokailtuaan Pate ottaa mukaansa jotain ja vie sen pesäänsä.
Pate kiipeilee katajapensaassa, joka on vielä laossa talven jäljiltä. Tänään tapahtui kauheita kun Pate kiikkui maahan taipuneessa katajanoksassa, mutta yks kaks kataja pääsikin pinteestään, nousi pystyyn ja Pate singahti ilmalennon maahan! Eipä tuo seikkailu Patea säikäyttänyt, kohta taas touhuttiin kuten ennenkin.
Pate on näinä päivinä tottunut minuun jo sen verran, että istumme pihalla rinnakkain pitkiä tovia: minä kuistilla ja Pate siinä heti vieressä kukkapenkin kivellä. Jos menen sisälle, Pate ei ole moksiskaan, mutta jos nousen ja lähden kulkemaan kuistin portaita alas, livahtaa Pate pesäänsä tai mökin kivijalkaan. Eihän näin lyhyessä ajassa vakavampia suhteita tietenkään luoda!
Tänään tarjoilin Patelle kaupasta ostettua salaattisekoitusta, jossa oli mm. pinaattia ja rucolaa. Pinaatin oli Pate vienyt mennessään, mutta rucola ei ollut maalaismyyrälle kelvannut. Mitä lie etelän hetelmiä ... niitä ilman on näissä selkosissa ennenkin pärjätty ja pärjätään nytkin, taitaa Pate tuumia.
Ja vaikka tiedänkin, että ystävyys Paten kanssa saattaa maksaa kukkapenkkini perennanjuurakot, niin on tämä kaveruus kuitenkin sen arvoista. Mitä sitä ei kaverinsa puolesta tekisi?
Aamulla nousen jälleen kuistille kahville ja siinä me taas istumme pohjoisen kevättä ihastellen - minä ja Pate.
7 kommenttia:
Ihana <3 Hurja kuvaus tuosta Paten katapulttilennosta! Rauhallisesti se tuntui siihen suhtautuvan :-) Minua nauratti tuo kun rucola, etelän hetelmä, ei kelvannut :-D
Juu, ei kelpaa hienot eväät näille pohjolan jurottajille. :-)Pettuleipää vaan! :-D
Jo on sulla erikoinen ystävä! :D Ei hassumpi ajatus..mut mein kisu kyllä tekis patesta hakkelusta, jos tänne tuollainen uskaltautuisi. Vois kyllä tosin olla mielenkiintoista yrittää kesyttää myyrää tai mitä tahansa muuta villiä elukkaa.. ;)
Ihana tarina Patesta <3
Mielenkiinnolla odotan, kuinka ystävyytenne kesänmyötä syvenee...
Mäkin odotan innolla seuraavaa tapaamista Paten kanssa. Tosin voi olla, että juhannukseen mennessä Pate on päätynyt petolinnun kitaan ... että sikäli en näe suhteellamme kauhean ruusuista tulevaisuutta ...
Minullakin vilahtelee kaunis ruskeaselkäinen myyrä vuorenkilpien ja kukkapenkin väliä. Nirhaili yhtenä yönä valkoisten orvokkien kukat kadoksiin, parikymmentä ainakin. Oli katkonut kukkavarretkin aivan juuresta.
Olen sitten tarjoillut sille vähän sivummalla kuihtuneita orvokin kukkia tarjottimelta. Nirso on: vain valkoiset vie, muun väriset ei kelpaa. Eivät toisaalta valkoiset tuoksuvat jasmiinin kukkkasetkaan kelvanneet.
Pesäänköhän vie vai talvivarastoon?
Kerran näin kuinka hypähti keskelle reunallista tarjotinta ja nappasi orvokin varresta poikittain suuhunsa. Sitten nopsasti kevyellä loikalla takaisin kasvustoon kukka mukanaan.
En vain tiedä onko tämä sievä "hiirukka" pelto- vai metsämyyrä. Livahtaa aina niin nopeasti, etten esim. korvia tai häntää ole ennättänyt havainnoida.
Metsämyyrähän on sen myyräkuumeen levittäjä, että pitäisi kai varoa nokka maassa tuonkiessaan.
Vai maistuu orvokki myyrälle! Pitääkin tarjoilla kukkasia Patelle, jos on vielä hengissä kun ensi viikolla lähden jälleen mökille! :-)
Lähetä kommentti