sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Pikaiset palstakuulumiset

... ja taas ilman kuvia. Tällä kertaa kusahti kameran akku - kun en muistanut laittaa sitä päivällä laturiin - ja se oli sitten siinä. Harmillista, sillä olisi mukava taltioida koko palstan rakentaminen vaihe vaiheelta ihan muistin varalle myös ensi kevättä varten, mutta minkäpä laholle päälleen ihminen mahtaa.

Eilinen päivä menikin kokonaan sekä variksille, että harakoille, koska sää oli aivan joutava. Yhdeksän astetta, vettä ja tuulta. Palstalla käväisin vain katsomassa, että kamat ja harsot olivat paikoillaan.

Tänään sää kuitenkin suosi ja puuhastelin pikkuipanan kanssa kauniissa auringonpaisteessa pari tuntia. Istutin esikasvatetut auringonkukat, sipulit ja kylvin porkkanat. Porkkanat pistin multiin kiisselissä. Ai, mikä kiisseli? Eli keitetään vedestä ja perunajauhosta löysähkö kiisseli, annetaan jäähtyä ja sekoitetaan joukkoon porkkanansiemenet. Tämä mössö pursotetaan sitten kylvövakoon. Idea on siinä, että koska porkkanansiemenet ovat niin olemattoman pieniä, niitä tulee helposti kylvettyä turhan tiheään, jolloin pitää myös ahkerasti harventaa. Kun siemenet kylvää kiisselissä, ne saa kylvetyä tasaisemmin. Lisäksi kiisseli siemenen ympärillä auttaa siemenen rivakampaan kasvuun, sillä se luovuttaa hyvin kosteutta. Toivottavasti homma toimii!

Vihannespenkkien lisäksi muokkasin kaksi suurehkoa kesäkukka-aluetta, johon toiseen kylvin jo kosmoskukan, aurankukan, sekä kirjokakkaran. Toiselle suuremmalle alueelle ajattelin kylvää hunajakukkaa, joka on kuulemma oivallinen maanparannuskasvi ja houkuttelee myös pölyttäjiä paikalle.

Viljelypuuhissa mentiin myös yksi askel taaksepäin, kun pikkuipana tuhosi kehäkukka- ja tillikylvökset ja istutti niiden paikalle vielä istutusta odottavat samettikukkani. Kaikki tämä tapahtui salamannopeasti niin, etten ehtinyt hätiin ennen kuin samettikukat nököttivät jo tillipenkissä. On mulla lahjakas tyttö ja ajattelinkin tiedustella, ottaisiko joku puutarhafirma kolmivuotiaani kesähommiin? Nopeampaa työntekijää ette muualta löydä!

No niin. Hyvää yötä vaan! Huomenna julkistan arvonnan tulokset!

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Ihanaa tuo kiisselikylvö - empä ole kuullutkaan - aina tuskailen vaan harvennuksen kanssa vaikka kuinka harvaan yritän kylvää ;(

Joskus olen sellaista kylvönauhaa käyttänyt!

Ihania hetkiä palstallasi kesästä nauttien!

Partsipuutarhuri kirjoitti...

Kiitoksia, Hanna! :-) Minullekin tämä kiisselikylvö on ensimmäinen. Onneksi on vielä porkkanansiementä jemmassa, jos tämä kylvö epäonnistuu. ;-)