torstai 29. huhtikuuta 2010

Sadetta

Taas saa viileni, mutta taimet ovat edelleen parvekkeella ja hyvin näyttävät pärjäävän. Öisin olen heittänyt kasvihuoneen päälle vielä fleece-peitteen kasvuharson lisäksi (ja parvekelasit tietysti kiinni), ja tällä tavalla olen saanut yölämpötilan pysyttelemään väh. + 10 asteessa.

Osa taimista on viihtynyt vähän liiankin hyvin näissä valoisissa ja kosteissa olosuhteissa. Ystävältäni saatu kelloköynnöksen taimi kasvoi jo ensimmäisen vuorokauden aikana pitkän verson ja kärhöt, joilla tarttui kiinni kasvihuoneen ylemmistä tukipuista. Ja kurkun taimet kasvattavat jo toista lehtiparia, vaikka vielä pari päivää sitten näkyvillä oli vain ensimmäinen lehtipari.

Kaikki on muutenkin hyvällä mallilla, paitsi tuo ikuinen murheenkryynini viherminttu. En ymmärrä, miksi en onnistu idättämään sitä, saatika idätyksen jälkeen pitämään kasvia hengissä, vaikka sen pitäisi olla yksi helpoimmista. Viime vuonna mintun itäminen kesti viikkotolkulla ja loppukesästä purkista sojotti pari-kolme kymmensenttistä versoa, vaikka mielestäni hoito oli sitä mitä pitikin ja olen sentään saanut vaativampiakin kasvatettavia menestymään.

Tänä vuonna on kuitenkaan mintutta jää, sillä ostin yhden todella elinvoimaisen taimen puutarhamessuilta. Satoa olen korjannut siitä ahkerasti ja pitänyt latvomisella kurissa, koska se pyrkii kasvamaan melkoiseksi pensaaksi.

2 kommenttia:

Mummo kirjoitti...

Hei, sinulla on noita Blumat-ruukkukastelijoita käytössä (postaus 15.8.09). Oliko sinun vesiämpärit kuinka paljon alempana kuin ruukut? Eli mietin kuinka korkealle ne pystyy imemään sen veden, voiko laittaa ämpärin parvekkeen lattialle jos ruukut ok matalalla pöydällä? Kiitos jo etukäteen jos viitsit neuvoa :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei vaan!

Minulla vesiämpärit olivat parvekkeen lattialla ja ruukut matalien tasojen päällä siten, että vedenpinta jäi 2-10 cm ruukkuja alemmaksi. Ja tietysti veden vähentyessä pintakin laski. Ja hyvin toimi! :-) Tärkeintä siis on kai se, että kunhan on alempana - vaikka vain parin sentin verran, niin Blumat toimii.

T. Partsipuutarhuri